”Persoonallinen” on yksi suomen ns. hämäristä sanoista. Jotkut tarkoittavat sillä ihan vain ’henkilökohtaista’, toiset taas jotakin ’erikoista, muista erottuvaa, omaperäistä’. Kumpi on oikea tulkinta?
Kielitoimiston sanakirjan mukaan molemmat. Lisäksi sanan filosofiaan liittyvänä merkityksenä on ’olento, jolla on persoona’.
”Persoonallinen”-sanaa kannattaakin käyttää harkiten juuri sen monitulkintaisuuden vuoksi.
Esimerkiksi erään lukemani tekstin mukaan ”työnhakija palkattiin hänen persoonallisten ominaisuuksiensa vuoksi”. Oletettavasti kirjoittaja tarkoitti henkilökohtaisia ominaisuuksia. Silti lukija jäi pohtimaan, mahtoiko työnhakija olla kovinkin omalaatuinen ja millä tavalla.
Eräässä taidenäyttelystä kertovassa lehtijutussa taas ylistettiin ”taiteilijan persoonallisia tauluja”. Ovatkohan taulut kovin erilaisia kuin muiden taiteilijoiden, siis omaperäisiä? Vai onkohan niillä tekijälleen jokin syvällisempi, henkilökohtainen merkitys? Ehkä tarkoituksena olikin jättää asia hieman hämärän peittoon ja saada siten näyttelyyn lisää kävijöitä?
Vaikka siis ”persoonallinen” on täysin käyttökelpoinen sana, sitä käyttäessään kannattaa muistaa monitulkintaisuuden riskit. Toki jokainen saa muodostaa asiasta oman – persoonallisen(kin) – mielipiteensä!
