Suomen kielen äänteisiin ajatellaan perinteisesti kuuluvan vain yhdenlainen sibilantti eli s-äänne. Se on se tavallinen suomalainen ässä, soinniton ja suhuton äänne. Suomeen on kuitenkin kulkeutunut lainasanojen mukana myös soinniton suhuässä sekä soinnillinen, suhuton ässä.
Tarvitseeko suomen kieli tosiaan noita kaikkia kolmea sibilanttia vai selviytyisimmekö aivan hyvin pelkällä omalla, yksinkertaisella ässällämme kaikista ulkomaailman vaikutteista huolimatta? Kysymykseen ei ole helppoa eikä nopeaa vastausta, mutta asiaa sietää tutkia ja pohtia.
Suomen ässä, se tavallinen ässä
Tavallinen suomalainen ässä esiintyy valtaosassa sellaisia suomenkielisiä sanoja, joissa on sibilantti eli joihin kirjoitetaan s. Jos ihan tarkkoja ollaan, ässä ei kuitenkaan kuulosta aivan samanlaiselta joka kerta, vaan sen vivahteet riippuvat muusta äänneympäristöstä. Ässällä on siis monta allofonia, jotka vaihtelevat esiintymisympäristön mukaan, mikä on aivan luonnollinen, kaikkia äänteitä koskeva ilmiö.
Ässällä kuitenkin on omat tietyt piirteensä, joista sen tunnistaa juuri ässäksi. Ässää äännettäessä ääntöelinten tulee olla tietyssä asennossa ja äänihuulten toimia tietyllä tavalla. Ässä on melko vaikea ääntää oikein, ja monet suomalaislapset (minä mukaan lukien) ovatkin joutuneet käymään sen takia puheopetuksessa.
Suhuässä harvinaisempi suomessa
Entäpä sitten suhuässä? Sitä esiintyy suomessa lähinnä lainasanoissa, ja sen kirjoitusasu on tavallisimmin š tai sh. (Huom! sh ei kuitenkaan aina ole suhuässä, vaan joissakin sanoissa, esim. pasha, se on aivan tavallinen soinniton ja suhuton ässä, jonka jälkeen äännetään normaali h.)
Äänteen kuuluminen suomen äännejärjestelmään on perinteisesti todistettu minimipareilla, ja suhuässän tapauksessa minimipari löytyy: sakki tarkoittaa eri asiaa kuin shakki (tai šakki, kumpaa kirjoitusasua sitten käyttääkään). Tuon minimipariperiaatteen mukaan suhuässä siis esiintyy suomessa ihan virallisestikin. Tosin suhuässän sisältäviä sanoja suomen kielessä ei paljon ole, varsinkaan jos määrää vertaa suomalaisen ässän sisältävien sanojen määrään.
z − sibilantti vai affrikaatta?
Sitten on vielä se soinnillinen, suhuton ässä, joka merkitään usein kirjoituksessa merkillä z. Tai ainakin periaatteessa asia on niin. Käytännössä tuo merkki, jonka nimi suomessa on tset(a), äännetäänkin hyvin usein soinnittomana, alveolaarisena affrikaattana eli ts:nä. z-merkin ääntämisestä on tullut sekavaa varmasti siksi, että eri kielissä tuo merkki äännetään eri tavoin.
Niihin aikoihin, kun saksan kielellä oli vahva asema Euroopassa, saksa oli tärkein vieras kieli myös Suomessa. Saksassa z äännetäänkin juuri affrikaattana, ja sama ääntäminen on levinnyt suomenkin z-merkkiin hyvin laajalti. Sitä tapaa etenkin vanhempien, saksaa osaavien suomalaisten puheessa.
Nykyään taas englannin kieli on valta-asemassa. Englannissa z onkin puolestaan sibilantti, tarkemmin sanottuna soinnillinen, suhuton ässä. Nuoremmat polvet, jotka puhuvat erinomaista englantia ja ääntävätkin sitä lähes natiivin tavoin, ääntävät myös suomessa esiintyvän z:n usein sibilanttina.
Kumpi sitten on oikein? Onko z:lla merkittävä äänne suomessa sibilantti vai affrikaatta? Tässä tapauksessa vastaus on helppo: riippuu siitä, minkäkielinen sana alun perin on kyseessä. Jos sana on lähtöisin esimerkiksi englannista, z äännetään sibilanttina; jos taas sana on alun perin saksankielinen, kyseessä on affrikaatta myös suomen kielessä.
Toki sana voi olla peräisin myös jostakin muusta kielestä; siinä tapauksessa tulisi tuntea tuon kielen fonologiaa. Esimerkiksi italiasta meille on tullut pizza, joka äännetään pitsa, sillä italiassa z äännetään soinnittomana, alveolaarisena affrikaattana, samanlaisena kuin saksassa.
Kaikkien kielten äännejärjestelmiä ei tietenkään voi käytännössä koko ajan pitää mielessä, mutta alkuperäiskielinyrkkisääntö on kuitenkin hyvä muistaa. Onneksi kirjoitetussa suomessa näkee z-merkkiä kuitenkin melko harvoin!
Ovatko suhu- ja soinnillinen ässä turhakkeita?
Mutta tarvitaanko suomessa kolmea sibilanttia? Mielestäni ei. Vaikka suhuässälle ja ehkä myös soinnilliselle ässälle voidaan löytää omat käyttöareenansa, hyvin moni suomalainen ääntää silti kaikki sibilantit samanlaisena suomalaisena ässänä ilman mitään sointeja ja suhuja.
Sekaannusten vaara on erittäin pieni, joten en näe mitään syytä, miksi suomen kielessä pitäisi ääntää kolmea erilaista ässää. Tavallinen suomalainen soinniton ja suhuton ässä on koruttomuudestaan huolimatta kelpo edustaja sibilantille kuin sibilantille suomen kielessä!
Suomen ässä on ässien ässä.
