”Kaupan kassalta maailman suosioon!” Suomalaisen Sara Maria Forsbergin kielivideo kaikkine seurauksineen ja vaikutuksineen oli mielestäni kiehtovin maaliskuun alkupuolen kieliuutisista. Eri kieliä imitoiva Youtube-videopätkä nostatti uskomattoman kohun eri puolilla maailmaa.
Videonsa suosiosta aluksi hämmentyneelle Forsbergille satelee nyt työ- ja esiintymiskutsuja maailman eri kolkkiin ja mitä nimekkäimmiltä henkilöiltä, mutta julkisuudella on myös kääntöpuolensa: jotkut ovat ottaneet videosta nokkiinsa pahemman kerran ja jopa loukkaantuneet äidinkielensä puolesta. Kohussa kiteytyy hyvin vanha sanonta: kieli on valtaa. Kieli-ihmiset pääsevät pitkälle, ja kieliasiat ovat edelleenkin lähellä ihmisten sydäntä.
Kieli on kommunikointiväline
Jos asiaa kuitenkin ajattelee tarkemmin, tässä tapauksessa kyse ei oikeastaan olekaan kielestä sanan varsinaisessa merkityksessä. Videolla puhutut kielethän ovat suurelta osin pelkkää siansaksaa. Kyse onkin siitä, miltä kieli kuulostaa ja millaisia tunteita se herättää. Tässä tapauksessa ihmisiä kiinnostaakin kielikakun kauneus, ei sen sisällä oleva silkko.
Ajatus on hieman hämmentävä. Mitä väliä sillä oikeasti on, miltä kieli kuulostaa? Eikö kielen tehtävä ole kuitenkin toimia välineenä ihmisten keskinäisessä kommunikaatiossa? Ja jos homma kerran toimii, mitä väliä välineellä silloin on? Saahan astioistakin yhtä puhtaita, käyttipä sitten design-tiskiharjaa tai halpistuotetta…
Fonetiikka antaa kielelle äänen
Taitaa sillä kuitenkin hieman väliä olla, ainakin meille fonetiikasta kiinnostuneille. Ihmiset rankkaavat usein (alitajuisesti) ulkomaalaiset sen mukaan, miltä heidän äidinkielensä näiden puhumana kuulostaa. On esimerkiksi mahdollista saada hyvää venäjää puhuvan titteli vain suhauttamalla ässät oikein ja laittamalla sanapainot kohdilleen, vaikka taivutuspäätteet sitten menisivätkin täysin metsään.
Jos taas haluaa saamensa kuulostavan oikeammanlaiselta, kannattaa muodostaa äänteet hieman taempana ääntöelimissä kuin suomea puhuessaan ja muistaa olla paatoksellisempi. Uskottavaa norjaa puhuakseen tulee puolestaan kaikin keinoin välttää ruotsin u:ta ja suomen aksenttia, vaikka kaikki kolme sukua taivutusmuotoineen olisivatkin hallussa ja menisivät varmasti täysin oikein.
Eli: jos haluaa saada tunnustusta vieraan kielen taidostaan kieltä äidinkielenään puhuvalta, kannattaa siis panostaa kieliopin lisäksi siihen, miltä kieli kuulostaa. Kieli sinänsä ei olekaan valtaa – fonetiikka on!
Vokaalit konsonantteja kauniimpia
Väitetään, että monien ihmisten mielestä kauniisti soljuvaa vokaalipainotteista kieltä on mukavampi kuunnella kuin konsonanttien raatelemaa töksähtelyä. Näin suomalaisena väite on helppo uskoa. Oma äidinkieli luonnollisesti kuulostaa parhaalta ja kauneimmalta.
Olisi kiinnostavaa tietää, onko vastaavia tutkimuksia tehty konsonanttipitoisten kielten puhujien keskuudessa ja näyttävätkö niiden tutkimusten tulokset erilaisilta. Forsbergin saamasta palautteesta voisi kuitenkin päätellä, että ihmisillä on samanlainen, vokaalinen kielimaku äidinkielestä riippumatta. Ei kai kukaan muuten moisesta harmittomasta kielivideosta loukkaantuisi?
Fonetiikka on valtaa.
