Pohjoismaihin kuuluvat Suomen (johon sisältyy Ahvenanmaa) lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska (johon sisältyvät Grönlanti ja Färsaaret) sekä Islanti. Vaikka valtioita ei ole monta, Pohjoismaissa puhutaan kolmen eri kielikunnan kieliä.
Suomi, meänkieli ja saamelaiskielet kuuluvat suomalais-ugrilaisen kielikunnan suomalaiseen haaraan. Pohjoisgermaaniset kielet ruotsi, norja, tanska, islanti ja fääri taas ovat indoeurooppalaisen kielikunnan jäseniä. Islanti, fääri ja jotkut Länsi-Norjassa puhuttavat murteet edustavat länsipohjoismaista haaraa; tanska, norja ja ruotsi ovat itäpohjoismaisia eli skandinaavisia kieliä. Grönlannin kieli puolestaan kuuluu eskimo-aleuttilaiseen kielikuntaan.
Kouluruotsilla ei aina pärjää
Usein sanotaan, että suomalaisten kannattaisi ottaa kouluruotsi tosissaan, jotta yhteistyö muiden Pohjoismaiden edustajien kanssa olisi helpompaa. Olen ehkä nuorena ajatellut itsekin samoin, mutta omat kielikokemukseni Skandinaviasta ovat ajan myötä muuttaneet mieleni. Vaikka sain koulussa ruotsista aina kymppejä, ruotsinkielentaitoni ei ollut mikään avain pohjoismaiseen yhteistyöhön. Asia saattaa pikemminkin olla päinvastoin; liian hyvä suomenruotsin taito voi olla Skandinaviassa jopa haitta!
Väite on melko jyrkkä, mutta se on myös perusteltavissa. Olen itse matkaillessani huomannut, että monet ruotsalaiset puhuvat suomalaisten kanssa mieluummin englantia kuin ruotsia. Syytä siihen ei ole helppo tietää; haluavatko ruotsalaiset vain olla ystävällisiä suomalaisia kohtaan ja ovat siksi puhumatta äidinkieltään tasavertaisuuden nimissä, vai haluavatko hekin ottaa ulkomaalaistapaamisen kieliharjoitteluna? Vai eivätkö he vain yksinkertaisesti viitsi ymmärtää suomenruotsia? Kielelliset erot ruotsinruotsin ja suomenruotsin välillä eivät nimittäin ole niin suuret, etteivätkö kielten puhujat ymmärtäisi toisiaan.
Norjassa kouluruotsia saatetaan kammoksua
Norjassa minulle on ollut kouluruotsista jopa haittaa. Monet norjalaiset eivät nimittäin halunneet ymmärtää sitä, usein pelkästään periaatteesta. Eräskin norjalainen kysyi: ”Olisiko suomalaisista muka helppoa tai mukavaa, jos venäläiset yrittäisivät puhua heidän kanssaan viroa? Se on täysin verrattavissa siihen, että suomalaiset yrittävät puhua norjalaisille suomenruotsia.”
Kommentista käy hyvin ilmi myös norjalaisten yleinen suhtautuminen suomalaisiin, eikä ruotsin puhuminen Norjassa ainakaan nosta suomalaisten lähes olematonta arvostusta. Niinpä minäkin opettelin norjan kielen mahdollisimman pian, ja statukseni nousi välittömästi, vaikka aksenttini onkin edelleen suomalainen. Parempi kuitenkin norjaa suomalaisella aksentilla kuin ruotsia, tuntuvat norjalaiset ajattelevan.
Muista pohjoismaisista kielistä minulla ei ole niin syvällistä kokemusta. Norjassa asuessani ystävystyin kyllä parin tanskalaisen kanssa, ja kommunikointi sujui melko hyvin siten, että he puhuivat minulle tanskaa ja minä heille norjaa. Tanskalaisia ei siis tuntunut yhtään häiritsevän se, että heille puhuttiin ”väärää” kieltä.
Yksi syy saattoi olla se, että asuimme kaikki Norjassa. Toisaalta norja ja tanska ovat kielinä melko lähellä toisiaan, kun taas ruotsi on hieman kaukaisempi ja siten erilaisempi kieli kuin nuo kaksi skandinaavinaapuriaan. Norjan kirjakieli jopa perustuu tanskan kirjakieleen, kun taas ruotsalaisten on usein vaikeaa saada tanskasta selvää.
Lisäksi Norjassa puhutaan todella paljon murteita, joista toiset muistuttavat enemmän tanskaa ja toiset taas ruotsia. Norjalaiset ovat kuitenkin tottuneet murre-eroihin, ja sen ansiosta he myös ymmärtävät naapurikieliään mainiosti (ainakin niin halutessaan). Norja toimiikin tavallaan jonkinlaisena välittäjänä ruotsin ja tanskan välillä. Myös eräät tutkimukset osoittavat, että juuri norjalaisten on helpointa kommunikoida toisten skandinaavien kanssa.
Voittaja on norja
Suomessa puhuttavasta ruotsista ei siis ole minun kokemusteni mukaan ollut juurikaan hyötyä Pohjoismaissa, etenkään Norjassa. Sen sijaan norjan kielen taito on tullut monta kertaa tarpeeseen muissakin yhteyksissä kuin norjalaisten parissa. Lisäksi elämä Norjassa ilman norjankielentaitoa olisi varmasti ollut henkisesti hyvin raskasta. Niinpä olen vuosien mittaan tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että norjasta on pohjoismaisista kielistä eniten hyötyä.
Myös Pohjois-Suomessa on huomattu norjan kielen hyödyllisyys, ja siellä, Norjan rajan tuntumassa, onkin mahdollista aloittaa norjan opiskelu jo alakoulussa. (Tosin jotkut ovat harmitelleet, että sitten yläkouluun siirryttäessä pakkoruotsi ”syö” norjan…) Eikö Etelä-Suomessakin voitaisi ottaa oppia pohjoisesta? Norjan kielestä olisi pohjoismaiselle yhteistyölle aivan varmasti paljon suurempi hyöty kuin nykyisin kouluissa opetettavasta ruotsin kielestä!
Pohjoismaisessa yhteistyössä norjan kielestä on mielestäni eniten hyötyä.
Kirjoitukseen on jätetty 2 kommenttia:
Kokemukseni mukaan englannin kielellä pärjää kaikkialla Euroopassa, siis myös kaikissa pohjoismaissa, joten toiminnallisen kaksikielisyyden saavuttaminen (suomi-englanti) tulisi olla Suomen kielipolitiikassa tärkeämpi tavoite kuin ideologisen, keinotekoisen suomi-ruotsi-kaksikielisyyden väkinäinen ylläpito! Kannatan lämpimästi norjan opiskelun mahdollistamista vaihtoehtona suomenruotsille!
Artikkelin kirjoittaja
Kiitos kommentistasi! Olemme siis samoilla linjoilla. Vaikka minulla ei todellakaan ole mitään ruotsin kieltä eikä laajaa kielitaitoa vastaan, pelkästään historialliset syyt eivät mielestäni ole riittävä perustelu pakkoruotsin säilyttämiselle.