Jaa kirjoitus:

Share on LinkedInShare on X (Twitter)Share on FacebookShare on WhatsAppShare on Email

Pilkun käyttäminen on yksi suomen kieliopin hankalimmista asioista. Monille ovat jääneet kouluajoista mieleen vanhat pilkkusäännöt, ja niitä he soveltavat kirjoittamissaan teksteissä vielä nykyäänkin.

Valitettavasti jotkut pilkkusäännöistä ovat vuosien myötä muuttuneet ja jotkut säännöt taas ovat jääneet ihmisten mieleen vajavaisina. Myös muiden kielten vaikutus ja se, mikä kuulostaisi ja näyttäisi omasta mielestä luontevalta, saattavat johtaa kirjoittajaa harhaan. Nostan tässä esille pari yleistä pilkkuvirhettä, joihin syyllistyvät usein hyvätkin kirjoittajat.

Pilkku päälauseiden välissä

Päälauseiden väliin tulee aina pilkku (On jo yö, mutta Lotta tekee läksyjä.), ellei lauseilla ole yhteistä lauseenjäsentä (Lotta istuu tietokoneen ääressä ja tekee läksyjä.). Monet muistavat yhä vanhan säännön, jonka mukaan mutta- ja vaan-sanan eteen tulee AINA pilkku, mutta tuo ohje ei ole enää voimassa (Lotta ei nuku vaan tekee läksyjä.).

Myös sellainen neuvo, jonka mukaan ja-sanan eteen ei saa koskaan laittaa pilkkua, on väärä. Luettelossa sääntö kyllä pätee edelleen (Söin jauhelihapihvejä, vihanneksia ja salaattia.), mutta jos ja-sana erottaa kaksi päälausetta, joilla ei ole yhteistä lauseenjäsentä, väliin tulee pilkku (Lotta tekee läksyjä, ja ulkona on pimeää.).

Poikkeuksiakin toki on: esimerkiksi hyvin lyhyet lauseet (Sataa ja tuulee.) saa yhdistää ilman pilkkua. Päälauseisiin liittyviä pilkkusääntöjä poikkeuksineen ja myös vaihtoehtoisine pilkunkäyttötapoineen on hyvin paljon, ja ne tuntuvat olevan monille kirjoittajille hankalia.

Virheitä löytää erityisesti vanhemman polven kirjoittajien teksteistä. Niinpä pilkkusäännöt kannattaakin kerrata ja päivittää, varsinkin jos on opetellut ne vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten ja soveltaa yhä samoja oppeja.

Lauseenvastike ja pilkku

Lauseenvastiketta käytettäessä ei tule käyttää pilkkua (Syötyäni lounaan olin taas pirteä.). Silti hyvätkin kirjoittajat änkevät usein pilkkua virheellisesti lauseenvastikkeen yhteyteen.

Ilmiö näyttää yleistyneen viime aikoina, mikä saattaa olla englannin (ja/tai muiden vieraiden kielten) vaikutusta. Syynä saattaa olla myös se, että jos lauseenvastike korvataan sivulauseella, pilkkua tarvitaan (Kun olin syönyt lounaan, olin taas pirteä.).

Olen törmännyt lauseenvastikkeen yhteydessä esiintyviin pilkkuvirheisiin erityisesti tietokirjoissa, joiden kirjoittajat ovat oman alansa ammattilaisia ja käyttävät työssään paljon englantia. Heidän tekstinsä on usein muuten sujuvaa ja aiheeltaan kiinnostavaa, joten tuollaiset pilkkuvirheet pistävät hyvin silmään ja ärsyttävät kieli-ihmistä, joskus jopa pilaavat lukunautinnon.

Pilkunviilaajakaan ei ole täydellinen

Oma tietämyksensä pilkkusäännöistä on hyvä päivittää säännöllisin väliajoin, sillä ohjeisiin voi edelleen tulla muutoksia. On kuitenkin myös hyvä muistaa, että vaikka olisi kuinka tarkka pilkkujen suhteen, hyvänkin kirjoittajan teksteihin saattaa silti joskus jäädä satunnaisia pilkkuvirheitä.

Suuri syy siihen on se, että kaikki pilkkusäännöt eivät tunnu omasta mielestä loogisilta. Kirjoittaessa on usein flow’n vallassa, ja silloin kirjoittaa juuri niin kuin oma kielikorva ja -silmä sanovat. Tuolloin epäloogisilta tuntuvat kielioppisäännöt jäävät usein helposti huomiotta eikä virheitä välttämättä huomaa edes valmista tekstiä lukiessaan.

Sokeus omalle tekstille iskee usein juuri pilkkujen yhteydessä. Kuinka monta pilkkuvirhettä löysit tästä kirjoituksesta?

Tuleeko pilkku vai eikö tule − kas siinä pulma!