Kyllähän jokainen omaa äidinkieltään osaa. Niin kuulee usein sanottavan, ja tottahan se onkin. Omaa äidinkieltään ei yksinkertaisesti voi puhua väärin. Miksi sitten kouluissa opetetaan äidinkieltä? Ja miksi jotkut valittavat huonosta ja rappeutuneesta kielestä? Jos kerran äidinkieltään ei voi puhua väärin, kieli ei kai voi koskaan olla virheellistä, vai voiko muka?
Valitettavasti voi. Kielestä puhuttaessa täytyy ottaa huomioon, että se jaetaan neljään osa-alueeseen, jotka ovat keskenään erilaisia.
1) Normaali puhekieli
Normaali puhekieli on juuri sitä, missä ei voi tehdä virheitä. Sitä eivät koske käytännössä mitkään säännöt. Kaikki äidinkielinen normaalipuhe on aina oikein, sanoivatpa kielioppisäännöt sitten mitä tahansa.
2) Kirjakieli
Kirjakieli puolestaan on kirjoitettua kieltä, ja sitä varten on kehitetty kielioppisäännöt. Koulun äidinkielentunneilla opiskellaan juuri kirjakieltä sääntöineen, ja kielen rappeutumisesta murehtivat perustavat käsityksensä kielioppisääntöjen osaamattomuuteen.
3) Yleiskieli
Yleiskieli on tavallaan ”puhuttua kirjakieltä”, jota käytetään suullisesti virallisissa yhteyksissä. Siihen pätevät kirjakielen kielioppisäännöt.
4) Tekstarikieli
Tekstarikieli taas on uudehko ilmiö. Sen käyttö on alkanut vasta tekstiviestien ja muun kirjallisen pikaviestinnän käyttöönoton myötä. Kyseessä on ”kirjoitettu puhekieli”, jossa ei (yleensä) noudateta kielioppisääntöjä.
Maailma on muuttunut
Vielä reilu vuosikymmen sitten suomalaiset käyttivät kirjoittaessaan enimmäkseen kirjakieltä. Kun kielioppisäännöt tulivat tutuiksi jo kouluiässä ja niitä sovellettiin päivittäin, ne pysyivät helposti mielessä koko elämän ajan.
Nykyään tilanne lienee kuitenkin toinen. Suurin osa kirjoittelusta ei tapahdukaan enää kirjakielellä, ja virallisia puhetilanteita on sitäkin harvemmin. Vaikka kielioppisäännöt voivat nykymaailmassa tuntua turhilta, ne eivät kuitenkaan vielä jouda romukoppaan.
Päinvastoin: kieleen liittyvät säännöt hallitseva ihminen erottuu massasta positiivisella tavalla! Sama pätee tietysti myös yrityksiin: jos yritykseen liittyvien kirjoitusten kielioppisäännöt ovat kunnossa, yrityksestä saa luotettavan ja ammattitaitoisen vaikutelman.
Entä jos ei itse hallitse kielioppisääntöjä mutta haluaisi silti antaa ulkomaailmalle hyvän kuvan itsestään ja/tai yrityksestään? Silloin kannattaa turvautua kieliammattilaisen asiantuntemukseen. Nykypäivänä ei tarvitse muistaa asioita ulkoa niin paljon kuin ennen, ja suhtautuminen kielioppisääntöihin on yksi esimerkki yleisen mielipiteen muuttumisesta.
Kieleen liittyvien sääntöjen hallitsemista ei enää pidetä kansalaistaitona, eikä todellakaan ole mikään häpeä antaa kieliasioita ammattilaisen hoidettavaksi nykyisessä kiireisessä, informaatiotulvan alle jääneessä yhteiskunnassa. Uusi näkemys ei tosin ole kaikkien mieleen, mutta ”niin muuttuu mailma, Eskoni”.
Kielioppia tarvitaan edelleen.
