”Saako kurkkaa?” Suomen yleiskieleen näyttäisi olevan hiipimässä uudenlainen rakenne, josta esimerkkinä on tuo kuvassakin näkyvä, eräästä pääkaupunkiseudun ostosparatiisista aikoinaan bongattu ”saa kurkkaa”. Se vaikuttaa syövän yleiskielen perinteistä rakennetta ”saa kurkata”.

Supistumaverbien infinitiivistä yksikön kolmannen persoonan taivutusmuotoon

Ilmiössä on siis kyse rakenteesta, jossa jälkimmäisen verbin tulisi kielioppisääntöjen mukaan olla infinitiivissä eli perusmuodossa (kurkata). Silti se on jostakin syystä päätynyt yksikön kolmannen persoonan taivutusmuotoon (kurkkaa). Erityisesti ilmiö näyttää koskevan supistumaverbejä, joita ovat muun muassa kurkata, pelata, kadota, avata, erota, osata ja vastata. ”Kyl mä saan avaa tän pelin ja pelaa, ku osasin vastaa sulle.”

Kaikentyyppisten verbien kohdalla tuota rakennetta ei sitten kuitenkaan käytetä. En ole koskaan kuullut kenenkään kysyvän esimerkiksi: ”Saaks tätä syö?” En ole myöskään kuullut kenenkään julistavan, että ”osaan tekee sen”. (Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, etteikö tällaisiakin muotoja käytettäisi. Itse en ole sattunut sellaisia kuulemaan, mutta se ei välttämättä kerro koko totuutta – minä kun en niin usein pääkaupunkiseudulla liikuskele.)

Ilmiön mahdollisia syitä

Kyseessä oleva rakenne on saattanut tunkeutua yleiskieleen siksi, että joissakin verbeissä infinitiivi on samannäköinen kuin yksikön kolmas persoona, esimerkiksi ”voin voittaa” ja ”hän voittaa”. Sama logiikka on sitten levinnyt myös muun tyyppisiin verbeihin.

Toinen mahdollinen selitys tälle ilmiölle on se, että verbin infinitiivin loppuosan vokaalit ovat oienneet puheessa, esimerkiksi ”minun täytyy lukea” -> ”mun täytyy lukee”. Infinitiivin tilalla on siis näyttänyt olevan yksikön kolmannen persoonan taivutusmuoto, vaikka se ei ole ollut alun perin tarkoitus. Samaa mallia on sitten alettu käyttää supistumaverbien yhteydessä.

Kolmas vaihtoehto on, että ilmiö on levinnyt muualle Suomeen täältä Kaakkois-Suomesta. Rakenne esiintyy ainakin joissakin vanhoissa Kymenlaakson länsimurteissa (esim. Haapasaaren murteessa).

Pyritäänkö tässäkin kaksitavuisuuteen?

Jos edellä kuvaamani havainnot pitävät paikkansa, monessa asiassa huomaamani kaksitavuisuuteen pyrkiminen näyttäisi nostavan päätään tässäkin tapauksessa:

• Infinitiivi muuttuu supistumaverbeissä yksikön kolmannen persoonan taivutusmuodoksi (kurkata -> kurkkaa), koska kolmitavuinen sana tuntuu niin pitkältä ja hankalalta.
• Syödä- ja tehdä-verbeistä käytetään aivan kielioppisääntöjen mukaisesti infinitiiviä, sillä se on jo valmiiksi kaksitavuinen.

Voisikohan asia olla noin? Kommentoikaa vapaasti!