Jokainen elävä kieli muuttaa muotoaan koko ajan. Se kehittyy jatkuvasti omaa tietään kielioppisäännöistä huolimatta. Kielen puhujat ratkaisevat kielenkäytöllään, mihin suuntaan kehitystä tapahtuu. Mutta kuka päättää virallisesti, milloin joku kielioppisääntö on vanhentunut? Jos ”kaikki” rikkovat kielioppisääntöä, onko säännöllä enää mitään arvoa? Kuka oikein määrittelee, mikä on hyvää suomea?
Osa suomen kielen lautakunnan työtä
Suomen kielen uusista käänteistä päättää virallisesti suomen kielen lautakunta. Usein sen päätökset lieventävät jotakin kielioppisääntöä. Joskus on kuitenkin myös tilanteita, joissa lautakunta toteaa, ettei kielioppisääntömuutokseen ole aihetta, ja niissäkin tapauksissa lautakunta tekee asiasta perustellun päätöksen.
Tänä vuonna suomen kielen lautakunta on pitänyt yhden kokouksen (tammikuussa) ja hyväksynyt suomen kirjakieleen rakenteita ja muotoja, joita ennen ei ole pidetty hyvänä suomena. Yksi niistä herätti suuren, pari viikkoa kestäneen kohun, joka peitti alleen muut samassa kokouksessa tehdyt päätökset. Se oli alkaa tekemään -rakenteen hyväksyminen hyväksi suomen kieleksi.
Aletaanko tekemään?
Kohu oli mielestäni melko yllättävä. Tuntui jopa siltä, että kaikki Suomen kieliasiantuntijat ja vähänkin kielestä välittävät vastustivat tuon ehdottoman alkaa tehdä -säännön lieventämistä. Sääntö kun oli ollut yksi suomen kieliopin tärkeimmistä. Minua tuo lievennys ei kuitenkaan haittaa lainkaan. Omassa murteessani on luonnollista alkaa tekemään, ja vaikka olenkin alkanut tehdä kirja- ja yleiskieltä käyttäessäni, puhe- ja sähköpostikielessä tuo ennen niin väärä muoto on tullut minulta luonnostaan.
Tärkeän kielioppisäännön romuttamisen aiheuttama kohu kertoo kuitenkin siitä, miten intohimoisesti suuri osa suomalaisista oman äidinkielensä normeihin suhtautuu. Se oli mielestäni hyvin odottamatonta mutta samalla erittäin ilahduttavaa!
Saatavana vuorettomia kesätakkeja
Suomen kielen lautakunta päätti samassa kokouksessaan, että vuori-sanan taivutusmuodot voivat olla keskenään myös samanlaiset, oli kyse sitten korkeasta kukkulasta tai takin sisäpuolesta.
Jostain syystä tähän muutokseen ei kiinnitetty mediassa mitään huomiota, vaikka vuori on usein ollut malliesimerkki (viinin/viinen rinnalla) sellaisesta homonyymista, jossa sanojen merkityseron näkee (asiayhteyden lisäksi) vain taivutuksesta. Nyt jäätiin siis pelkän asiayhteyden varaan sanojen erottamiseksi toisistaan, mutta ymmärtämisvaikeuksia tuskin kuitenkaan on odotettavissa.
Minulle possunfilettä!
Kolmas suomen kielen lautakunnan tammikuussa päättämä asia oli filee-tyyppisten sanojen taivutus. Suomessa on tähän mennessä pitänyt myydä fileetä, mutta koska ihmiset silti syövät ja monet kaupat ja ravintolat myyvät filettä, sekin on nykyisin sallittua.
Tämä muutos on mielestäni hyvinkin tervetullut; sehän vain kertoo lainasanan sopeutumisesta suomen kieleen ja sen normeihin.
Yhteen tai erikseen
Lisäksi lautakunta päätti, että päinvastoin, pikkuhiljaa ja itsestään selvä voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Minulle luontevinta on kirjoittaa juuri noin: päinvastoin ja pikkuhiljaa yhteen, itsestään selvä erikseen. Tämäkin on oletettavasti ainakin osittain murrekysymys, joten varmasti myös vaihtoehtoiset muodot ovat aktiivisessa käytössä nykysuomessa.
Molemmat vaihtoehdot käyvät
Kaikki suomen kielen lautakunnan tammikuussa tekemät päätökset olivat siis jonkin kielioppisäännön lievennyksiä. On kuitenkin syytä muistaa, että on täysin sallittua ja hyväksyttävää käyttää edelleen myös ”vanhoja” muotoja. Uuden tavan hyväksyminen kirjakieleen ei näissä tapauksissa tarkoita vanhan tavan hylkäämistä, vaan molemmat tavat ovat sallittuja ja aivan yhtä hyvää suomea, vaikka oma kielikorva ja -silmä eivät aina aivan samaa mieltä olisikaan.
Kieliasiantuntijaa usein vaivaavasta puritaanisuudesta huolimatta on hyvä pitää mielessä, että vain kuollut kieli ei muutu!
Jokainen elävä kieli muuttaa muotoaan koko ajan. Näin tekee myös suomen kieli.
