Pohjoissaame on kieli, jota olen oppinut puhumaan ja ymmärtämään sujuvasti suhteellisen lyhyessä ajassa vasta aikuisiällä. Minulta onkin joskus pyydetty vinkkejä vieraan kielen oppimiseen ja opiskeluun omien kokemusteni pohjalta.
Oppimisprosessi on tietysti aina yksilöllinen, joten se, mikä toimii jollakin henkilöllä, ei välttämättä pädekään toisen henkilön suhteen. Ajattelin kuitenkin kertoa tässä omasta saamenoppimisprosessistani. Toivon, että kuvauksesta on lokikirjan lukijoille hyötyä uuden kielen oppimisessa!
Saame alkaa kiinnostaa
Kiinnostuin saamesta oikeastaan ihan vahingossa alkuvuonna 1999 lukion jälkeistä välipuolivuotista viettäessäni. Eräs työkaverini oli suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelija, ja hän tuskaili kerran töissä saamen epäloogisuutta ja hankaluutta. Taisipa hän vielä sanoa, ettei suosittele kenenkään koskaan alkavan opiskella saamea, sillä se on aivan mahdoton kieli!
Heti samalla viikolla lainasin kirjastosta pohjoissaamen neliosaisen kielikurssin nimeltä Davvin ja aloin kuunnella sitä silloin tällöin huvikseni. En kuitenkaan vielä oppinut kielestä muuta kuin muutamia sanoja ja sanontoja, sillä en ottanut kielikurssin kuuntelemista mitenkään vakavasti.
Saman vuoden syksyllä aloitin sitten suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opinnot, joihin kuului myös yksi pakollinen saamenkurssi. Vaikka kurssi oli muistaakseni vain viikon (tai korkeintaan kaksi) kestävä intensiivikurssi, se sytytti haastavuudellaan innostukseni lopullisesti: saamea on pakko saada lisää!
Vaihto-oppilaaksi
Siinä vaiheessa osasin pohjoissaamesta vasta alkeiden alkeet: vähän verbitaivutusta ja vielä vähemmän substantiivitaivutusta. Sanavarastoni oli erittäin pieni, ei varmaan sataakaan sanaa. Kuuntelin neljäosaista Davvinia itsekseni silloin tällöin, mutta ymmärsin oikeastaan pelkästään ykkösosan; muut osat olivat liian vaikeita. Niinpä tein päätöksen: lähden vaihto-oppilaaksi Norjaan opiskelemaan saamea!
Kun tutustuin Tromssan yliopiston saamen kurssitarjontaan, huomasin heti, että kaikki kurssit olivat liian vaativia minun saamenkielentaidolleni. Helpoimpaankin pohjoissaamen kurssiin vaadittiin pohjataidoiksi Davvinin KAIKKI osat. Olin kuitenkin optimisti ja muutin Norjaan vuoden 2003 loppupuolella, vaikka en varmastikaan olisi päässyt läpi, jos Davvinista olisi pidetty joku koe…
Kurssi todellakin perustui Davvinin pohjatiedoille, mikä vaati minulta suuresti kotiläksyjä. Minun piti opetella iltaisin kämpälläni kaikki kielioppiasiat, jotka muut jo (ainakin periaatteessa) osasivat. Panostus kuitenkin kannatti; kielioppi jäi päähän pikku hiljaa.
Sanavarastokin kasvoi vähitellen, sillä opettajamme puhui meille pelkkää saamea. Häneltä sai kyllä kysyä suomeksi, norjaksi, englanniksi tai ruotsiksi, mutta vastaus oli aina saamenkielinen.
Mielestäni systeemi oli hyvä ja toimi loistavasti, ja samalla opiskelijoiden sanavarastokin karttui ihan huomaamatta. Tosin sanavarastosta tuli melko kielitieteellinen, sillä kielioppiasioitahan kurssilla juuri käsiteltiin… Saamelainen arkisanasto oli siis minulle edelleenkin vierasta, kun muutin takaisin Suomeen juhannuksen aikoihin vuonna 2004.
Saamenkieliseksi opettajaksi
Oltuani Suomessa noin kuukauden huomasin työkkärin sivuilta, että Ivalossa on auki pohjoissaamenkielisen tuntiopettajan paikka. Lähetin huvikseni hakemuksen sinne, vaikka ajattelinkin, ettei sinne kuitenkaan valita ei-saamelaista, jolla on takanaan varsinaisesti vain puoli vuotta saamenopintoja. Niinpä hämmästykseni oli hyvin suuri, kun sainkin yllättäen paikan.
Koulu oli alkamassa seuraavalla viikolla, joten edessä oli pikainen muutto Ivaloon, jonka tarkkaa sijaintia en edes tiennyt vielä siinä vaiheessa. Ja työkielenä olisi pohjoissaame, jota olin tosiaan opiskellut oikeastaan vasta puolisen vuotta! Siinä vaiheessa alkoi jännittää.
Tajusin, että sanavarastoni on edelleen aivan liian pieni, joten otin sanakirjan iltalukemisekseni. Myös pitkä muuttomatka lähes koko Suomen halki Turusta Ivaloon sujui yllättävän nopeasti isän ajaessa autoa ja äidin kysellessä minulta saamensanoja.
Kielioppi lopullisesti haltuun
Syksy 2004 oli erittäin rankka. Opetin yläkoulussa biologiaa, maantietoa, historiaa ja uskontoa sekä pohjoissaamea pohjoissaameksi. Opetin myös pohjoissaamea suomenkielisille sekä ala- että yläkoulussa. Lisäksi pidin esikoululaisille saamenkielisiä leikkitunteja ja toimin muiden saamenopettajien sijaisena.
Työkieleni oli pohjoissaame (suomenkielisiä ryhmiä lukuun ottamatta), ja oli jopa kiellettyä puhua oppilaille suomea, vaikka he usein sitä yrittivätkin. Alkusyksystä vietin kaikki illat asunnollani seuraavan päivän tunteja valmistellen, uusia sanoja päntäten ja joskus jopa lunttilappuja itselleni kirjoitellen.
Aluksi minun oli pakko valmistella kaikki pohjamutia myöten: lukea biologian kappale sanakirjan kanssa ja opetella siitä ulkoa tärkeimmät asiat sekä miettiä, mitä oppilaani mahdollisesti kysyvät ja miten heille sitten vastaan.
Uusista sanoista piti tietysti opetella myös taivutus. Ja koska minulla oli yleensä kolme oppilasta, käskymuodot monikossa piti aina osata. Paitsi silloin, kun yksi oppilaista olikin poissa koulusta… silloin olisinkin yllättäen tarvinnut käskymuotoja kaksikossa, mutta enpäs niitä siihen hätään muistanutkaan! Heti samana iltana opettelin kuitenkin ulkoa myös käskymuodot kaksikossa, jotta vastaavilta tilanteilta vältyttäisiin.
Sanavarasto yhä laajemmaksi
Sanavarastoa laajentaakseni tilasin itselleni myös saamenkielisiä lehtiä. Luin ne aina kannesta kanteen ja mahdollisuuksien mukaan jopa ääneen, jolloin kieleen sai paremman tuntuman. Lehtiä tuli viisi viikossa, joten uutta luettavaa löytyi lähes joka päivälle.
Lisäksi minulle oli jo kertynyt melko mukavankokoinen saamenkielinen kirjasto, jota kartutin lisää aina Inarissa käydessäni. Lainasin myös kirjastosta saamenkielisiä kirjoja, joita sitten lueskelin vapaa-aikanani. Myös saamelaismusiikki auttoi minua kielitaitoni syventämisessä.
Lopussa kiitos seisoo
Pikkuhiljaa kielitaitoni parani ja sanavarastoni kasvoi. Keväällä 2005 en enää juurikaan tarvinnut sanakirjaa, eikä tunteja tarvinnut valmistella niin perusteellisesti kuin syksyllä. Aloin myös pitää pohjoissaamen alkeiskurssia kansalaisopistossa. Jossakin vaiheessa huomasin, että todellakin osaan saamea!
Päätin samalla, että en anna koskaan kielitaitoni rapistua, vaikka edessä olikin taas muutto Etelä-Suomeen. Tiesin kyllä, että päätös on haastava, sillä etelässä saamenpuhumisen areenat ovat harvemmassa. Mutta onneksi on olemassa muitakin keinoja!
Kielitaidon ylläpitäminen
Etelään palattuani suoritin ensi töikseni yleisen kielitutkinnon pohjoissaamesta. Aloin myös heti pitää pohjoissaamen alkeiskurssia. Luin saamenkielisiä lehtiä ja kirjoja edelleen ahkerasti. Katselin myös netistä saamenkielisiä uutisia ja muita hyödyllisiä saamenkielisiä sivustoja.
Puhuin saamea aina kuin suinkin mahdollista, esimerkiksi kerran Korkeasaaressa kenguruaitauksen luona menin erään minulle tuntemattoman seurueen juttusille kuultuani ensin sivukorvalla heidän puhuvan keskenään saamea. Ja sama tahti jatkuu edelleen.
Luen edelleen saamenkielisiä lehtiä ja kirjoja, kuuntelen silloin tällöin saamelaismusiikkia sekä katselen Saamenmaan uutisia ja muita nettisivuja. Puhun vieläkin saamea aina, kun se vain on mahdollista. Olen pitänyt pohjoissaamen alkeiskurssin myös täällä Haminassa. Ja tietysti käyn Saamenmaassa mahdollisuuksien mukaan!
Saamen kielen taitoni onkin pysynyt edelleen hyvänä, joten käyttämäni keinot ovat selvästi olleet hyviä ainakin minun tapauksessani. Muut kielten opiskelijat voivatkin nyt testata, voiko käyttämiäni keinoja soveltaa laajemminkin. Olisin kiinnostunut testien tuloksista!
Tunnen itseni osittain saamelaiseksi opittuani pohjoissaamen kielen.
